Kehonkieli

Ajattelinpa päivänä yhtenä ottaa Iiriksestä valokuvia matonkuteiden kimpussa. Mielestäni kuvista olisi tullut iloisen humoristisia ja pihakoiramaisia. Kuvista saisi kivan postauksen!

Menin siis yläkertaan ja Iiris juoksi perässäni niin kuin aina ennenkin. Se viihtyy ompeluhuoneessani missä on valtavasti kaikenlaista tutkittavaa. Vitsailin ennen kolmatta koiraa, että tarvitsen ehdottomasti oman ateljeekoiran, joka pitää minulle seuraa, kun ompelen ja kudon. Kuinkas kävikään, sain jopa sellaisen jota viehättää kuteet ja lankakerät.

Otin yläkertaan mukaan kännykän ja kameran. Kuvien saaminen olisi varmasti taattu, olihan minulla kaksi kuvauslaitetta. Odottelin rauhassa, että Iiris kävisi tutkimassa kudelaatkoita. Itse puuhailin silmänlumeeksi muuta. Iiris vilkuili minua sitä mukaa, kun minä vilkuilin kameraa. Vaikka kuinka yritin rentoilla ja olla tavanomaisesti, tein jotain väärin ja tulin paljastaneeksi aikeeni. Yleensä ateljeekoirani ei ole kamerasta moksiskaan mutta juuri nyt se epäluulosteli. Iiris päätti lähteä takaisin alakertaan.

Ja minä jäin miettimään miten voisin olla paljastamatta ajatuksiani....

Kommentit

  1. :D
    Koirat nyt vaan _tietää_, että nyt ollaan puuhaamassa jotain ihan muuta kuin tavallisesti :D Eli seuraavan kerran alat tekemään ihan normaalisti juttujas ja katsot, että kamerat on siinä vieressä valmiina ja SITTEN otat ne kuvat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, sillai mä yleensä toiminkin. Järjestetyt jutut ei koirien kanssa toimi. Tulipa se taas todettua :D

      Poista
  2. Mä luulen, että koirat vaistoo kaiken :D Meillä kun koirat leikkii, koitan salaa kuvata niitä. Samantien molemmat kääntyy mua kattoo ja lopettaa leikkimisen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostelee, että oisko sulla jotain asiaa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Mukavaa, kun jätit tassunjälkesi!

Suositut tekstit