Tunnetko koirasi?

Minulle on valtavan tärkeää tietää millaisia tyyppejä meidän lauman kuuluu. Tietenkään koirien tunteminen ei mene samalle tasolle kuin ihmisten kanssa mutta väittäisin, että aika paljon niistäkin oppii. Meillä esimerkiksi asuu neljä erilaista yksilöä. Jotta pääsisin jokaisen kanssa sinuiksi, tarvitsen aitoa kiinnostusta ja halua viettää aikaa koirieni kanssa.

Aihe selvästikin pyörii mielessäni. Johtuneeko siitä, kasvatusasiat ovat ajankohtaisia ja olen saanut paljon yhteydenottoja pentuesuunnitelmien suhteen. Vielä ei ole mitään tarjolla mutta pentuesuunnitelmia tehdään usein rauhassa ajan kanssa. Ilmoittelen niistä kyllä sitten täällä.

Niin.... Toivon, että jokaisella koirasta haaveilevalla on aitoa kiinnostusta koiraa kohtaan ja valmiiksi mietittynä onko koiran omistajuus muutakin kuin koiran ruokkimista ja lenkittämistä? Mikä merkitys rotuvalinnalla on? Ovatko kaikki saman rotuiset jotenkin samanalaisia? Onko kouluttaminen vaikeaa? Tarvitseeko koiran oppia temppuja?

Katselin tänään pihalla meidän laumaa. Kaksi narttua ja kaksi urosta. Jo sukupuolijako tekee koirista vähän erilaisia. En mene sanomaan, että jompi kumpi on helpompi tai vaikeampi. Ne ovat erilaisia ihan hormonaalisista syistä johtuen. Uros sytkähtää heti haistaessaan juoksuisen nartun, likat taas ailahtelevat juoksujensa mukaan.

Mitäs muuta? Oletteko kuulleet resursseista? Ne ovat koiria kiinnostavia ja tärkeitä asioita kuten ruoka, leikki tai tietty makuupaikka. Resurssien tärkeysjärjestys ei ole kaikille koirille sama vaan vaihtelee koirakohtaisesti. Meillä esimerkiksi Kåre arvostaa leluja ja leikkimistä yli kaiken. Sitten on Viggo, joka on erittäin perso ruualle. Likat ovat jotain siltä väliltä. Resurssit ovat koiranomistajalle taivaan lahja. Hallitsemalla resursseja annat koirille viestin, että olet pomo. Useamman koiran laumassa resurssien hallinta tarkoittaa myös sitä, että pomo ei jätä luita lojumaan lattialle kahden luuhullun koiran näkösälle. Homma saattaa nimittäin mennä tappeluksi. Jos et tunne koiriasi, et välttämättä osaa ennakoida tätä. Meillä ollaan niin onnellisessa tilanteessa, että voin antaa kaikille luut samaan aikaan mutta seuraan, että ne syödään sulassa sovussa. Joskus pennut saavat ihmeellisiä eri vapauksia. Ne saattavat nyysiä itselleen kaikki luut eikä kukaan sano mitään...

Käytän paljon aikaa koirien seuraamiseen. Se on mukavaa ajan vietettä ja aina voin oppia jotain uutta. Nytkin Iiris yrittää vaatia minulta jotain tuhahtelemalla tuossa vieressä. Jos olen kotona, yleensä tähän aikaan ne nukkuvat päikkäreitä ja mulla on sukan neulomis- ja kahvitauko. Taitaa viesti olla se, että pitäisi päästä sohvalle kainaloon.




Kommentit

Suositut tekstit